i hate me too

Kirjoitin pitkän ja monimutkaisen tekstin kavereistani, joita mulla ei käytännössä katsoen enää ole. Ei ole kuitenkaan mitään syytä nähdä niin paljon vaivaa kirjoittamiseen ihmisistä, joille en merkkaa mitään. Lyhyesti kerrottuna mulla oli ennen paljon kavereita ja koin olevani osa ryhmää. Mutta musta tuli näkymätön. Lukematon määrä kuluneita tekosyitä tapaamisten perumiseen ja useat viestit, joihin ei koskaan vastata. Mä en ole heille enää mitään.

Väistämättä alan miettiä, mikä mussa oikein on vikana. Miksi mä en kelpaa enää kellekään? Vertaan itseäni jatkuvasti muihin itselleni epäedullisella tavalla. Tiedostan ongelman, mutta en osaa tehdä asialle mitään. Miten voisin päättää alkaa ajatella itsestäni positiivisemmin, kun en koe ympärilläni olevien ihmisten arvostavan tai hyväksyvän mua millään tavalla? 

Leikin usein ajatusleikkiä, jossa olen kuollut ja mietin kuinka kauan menisi, että muut huomaisivat mun olevan poissa. Kuka tulisi hautajaisiini? Kuinka nopeasti ihmiset pääsisivät mun kuoleman yli? Muhun sattuu, kun kuulen joidenkin kavereideni puhuvan erään tytön itsemurhayrityksestä kuin säästä. Puhuisivatko he munkin kuolemasta yhtä tympääntyneesti ja tunteettomasti? 

Välillä mun tekisi mieli mennä kaikkien kavereideni eteen ja huutaa. Kertoa kaikille, että oon masentunut ja itsemurhan partaalla. Haluaisin heidän tuntevan sen saman paskan olon, mikä mulla on. Haluaisin heidän tietävän, kuinka iso merkitys heidän käytöksellään on muhun. Silti mä vaan istun hiljaa sivussa ja yritän peitellä pahaa oloani. Mä harvoin enää edes avaan suutani keskusteluissa, koska tiedän, ettei mua kuitenkaan kuunnella. Kukaan ei katso mua silmiin ja hädintuskin moikkaa. Oon vaan näkymätön.

On kuitenkin yksi ihminen, kenelle en ollut näkymätön. Hänen luokseen saatoin mennä silloin, kun omat jalat pettivät alta. Uskalsin näyttää, kuinka hajalla oon. Me vaan istuttiin sanomatta sanaakaan ja mä itkin. Hänen seurassaan mun olo oli turvallinen ja hyväksytty. Saatoin kertoa (melkein) kaikki murheeni ja tiedän, että voin yhä. Tällä hetkellä hän vain on fyysisesti aika kaukana, emmekä siksi voi olla kovin paljoa yhteydessä. Tai voisimme, jos uskaltaisin avata suuni.

Toisaalta tuntuu hyvältä kun oon yksin, koska silloin kukaan ei voi satuttaa mua. Usein mä kuitenkin yksin ollessani saatan itse satuttaa itseäni monin verroin enemmän.