4.1.2016

fat fat fat

Makaan sängyllä poikaystäväni luona. Koskakohan hän tulee kotiin? Oikeastaan pidän yksin olemisesta, silloin saa antaa aikaa omille ajatuksilleen. Hoitajani "määräsi" mulle huolihetken, jolloin saa ja pitää murehtia. Mutta huolihetken ulkopuolella kaikki ne pahat ja masentuneet ajatukset on pidettävä jossain kaukana tietoisesta ajattelusta. 

Nyt taitaa olla minun huolihetkeni. Olen koko päivän, kun olen täällä ollut, selannut netistä laihdutusvinkkejä ja kikkoja nopeaan painonpudotukseen. Mua ahdistaa olla näin painava, vaan silti tekee koko ajan mieli syödäsyödäsyödä. Tunnen oloni läskiksi porsaaksi. Kävin äsken pitkästä aikaa vaa'alla ja onnekseni paino ei ole joulunpyhien aikana noussut. Se on yhä pyöreät 60 kg. Siinä on vain ainakin 15 kg liikaa. Tiedän, että olen kasvamassa naiseksi ja naisilla kuuluu olla vähän enemmän rasvaa, ja että olen juurikin normaalipainossa, mutta mä en halua, että mun normaalipaino on näin paljon. Haluan pois pömpöttävän vatsan, jenkkakahvat, kaksoisleuan ja läskit reidet. Haluan olla keijukainen, jota jaksaa kantaa, kun mun voimat loppuu. 

Luin yhtä entisen bulimikon kirjoittamaa tekstiä ja huomasin, että joku muukin kärsii syömisen jälkeen pakottavasta tarpeesta oksentaa. Ja siis että oksennus vain tulee, vaikka ei edes yrittäisi sitä. Vaikka mullakin on aika paljon aikaa siitä, kun oksentelin säännöllisesti, yhä vain mun oksennusrefleksi on tosi herkässä. Kun oon syönyt ihan vaikka vähänkin vain, mulla meinaa tulla oksennus. Se ei ole kovin kiva tunne, mutta kai mun on vain kärsittävä bulimia-ajoista vieläkin. Toisinaan se tuntuu oudolla tavalta hyvältäkin, että oksennus tulee helposti. Ei ainakaan tarvitse kakoa ja odotella oksennusta kovin pitkään. Olen myös oppinut tekemään sen melko hiljaa ja huomaamattomasti. 

Oon ajatellut myös laksojen hankkimista. Kun ei tämä paino tahdo millään pudota, niin ehkä on otettava rajummat aseet käyttöön. Teen KAIKKENI, että mun paino lähtee putoamaan. Ja ei, en halua väkisin sairautta itselleni, mutta sairas mieli tekee sairaita asioita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti