it's all underneath

Kun puhutaan syömishäiriöstä, monelle tulee mieleen langanlaiha tyttö, joka näännyttää itseään ja paastoaa useita päiviä putkeen. Totuus on kuitenkin toinen. Ja vasta nyt mäkin oon sen ymmärtänyt ja jollain tapaa hyväksynytkin. Mullakin voi olla syömishäiriö, vaikka en olisi kokoa 0. Se koko sairaus on vaan pään sisällä. Se on ajatus, josta tulee tunne, joka puolestaan synnyttää teot. Kaikki on siitä yhdestä sairaasta ajatuksesta kiinni. Mulla se ajatus on myllertänyt päässä jo vuosia, mutta koskaan ei ole suoraan puhuttu syömishäiriöstä mun kohdalla, koska en ole sairaanloisen laiha - vaikka joskus sitä toivoisinkin olevani.

Mä oon alkanut jo vähän laihtua. Paino alkaa jo uudella numerolla ja toivon, että se luku vain pienenisi ja pienenisi. Ensi kuussa mulla on taas RT-tapaaminen, mutta olen ajatellut sen perumista. En mä halua mennä sinne, kun ei mulla ole just nyt voimia/motivaatiota "parantua". Se olisi vain molempien ajan tuhlaamista. 

Sen sijaan olen varannut jo kahdelle psykoterapeutille tutustumiskäyntiajan jo tälle viikolle. Olen ihan sairaan ylpeä itsestäni, sillä tämäkin projekti on ollut jo vuoden muhimassa mun päässä ja vasta nyt oon saanut pyöriä pyörimään. Toivon vaan että jompikumpi vaikuttaisi niin kivalta, että uskaltaisin aloittaa terapiatyöskentelyn. 

Semmoista mulle kuuluu. Laihduttamista ja siitä seuraavaa tunnemyrskyä, terapeutin etsintää ja ihan perus elämää. Ei kovin mahtavaa, mutta elämää kuitenkin. 

P.S. En ole viillellyt kertaakaan tänä vuonna. Woohoo.