Tänään olin yhdessä paikassa, missä multa tultiin kysymään, että mitä mulle kuuluu ja haluaisinko kenties jutella. Olin aikaisemmin päivällä tavannut hoitajaa ja jutellut paljon siellä, niin nyt halusin olla vain hiljaa. Mulle silti merkkasi tosi paljon, että tultiin kysymään ja aloinkin melkein itkeä. En tiedä miksi, mutta oon viime aikoina ollut jostain syystä tosi herkillä. Viikonloppunakin kun olin sisarusteni kanssa ja puhuttiin edesmenneistä ihmisistä, mua alkoi itkettää ja pyysin, että voitaisiinko jutella jostain muusta ennen kun hajoan.
Syöminen on ihan hiton stressaavaa. Kävin ravitsemusterapeutilla torstaina ja siellä puhuttiin mun vammailuista. Onneksi se ei pakota mua mihinkään, vaan kannustaa ja kehottaa enemmänkin ja antaa mulle aikaa. Kuukaudessa kun ei ihan hevillä syömishäiriöisen mieltä muuteta. Mun tekisi mieli valehdella kaikille, että oon syönyt hyvin ja ruoka maistuu, mutta mä vaan oon siitä huono valehtelija, että alan potea huonoa omaatuntoa niin herkästi. Esimerkiksi miehen kanssa tää on tosi vaikea aihe puhua, koska en haluaisi sen kyttäävän mun syömistä, mutta aiheutan sille huolta jatkuvasti - enkä mä todellakaan halua olla sen huolehdittavana 24/7. Mä oon aikuinen ja tiedän, mitä teen!
Nyt taidan käydä nukkumaan (ilman lääkkeitä) ja herätä huomenna toivottavasti edes himpun verran onnellisempana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti