Eilen illalla kirjoittaessani blogiin, huomasin ahdistuvani. Tunsin kuinka pieni ahdistuksen aalto alkoi levitä ympäri kehoani ja valtasi minut lopulta kokonaan. Itkin. Päätin alkaa lukea kirjaa ja sattumalta kirjan päähenkilö yritti itsemurhaa. Silloin mun päässä napsahti. Etsin käsiini lääkkeet, joita en ole syönyt kuukausiin. Silloinen maksimiannos minulle oli kolme tablettia, nyt otin niitä käteeni viisi. Viisi pientä, punaista pilleriä. Ajattelin, että en halua kuolla, mutta en voisi olla ottamatta jotain apua tähän ahdistuksen. Kirjoitin kaiken varalta kirjeen, jossa kerroin mitä tein ja miksi. Nielin pillerit ja menin peiton alle odottamaan mitä tapahtuisi.
Aamulla heräsin herätyskelloon - en ollut kuollut. Onneksi en ehtinyt kertoa kenellekään, mitä tein. Se jääköön salaisuudeksi toistaiseksi. En aamulla ehtinyt ajatella tapahtunutta, mutta nyt mietin, että hyvä kun en kuollut. En mä sitä kai missään vaiheessa halunnutkaan, mutta hätiköin ja mieleeni juolahti ajatus yliannostuksesta. Kirjan päähenkilökään ei kuollut otettuaan liikaa lääkkeitä, joten nyt saan lukea, mitä hänelle jatkossa tapahtuu, ja mikä tärkeintä - minä saan jatkaa omaa tarinaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti