where have i gone?

Pakko tulla tänne avautumaan, kun muualle en uskalla. En halua sanoa asioita ääneen, koska en halua että niistä tulee totta. Tiedän tuon olevan väärä tapa ajatella, mutta se suojelkoon mua edes hetken. Jotenkin niin paljon paskaa vaan sisällä taas kertyneenä, että en saa mitään ulos. Niin, nyt sanon yhden asian "ääneen": mä olen taas viiltelykierteessä. Oi kyllä, viiltelin sunnuntaina ja keskiviikkona, ja nyt en malta odottaa ensi sunnuntaihin, kun saan painaa taas terän iholle ja antaa kauniiden veripisaroiden kirvota pintaan. En ole kertonut tästä sunnuntain viiltelystä kuin kolmelle ihmiselle, keskiviikkoisesta en kenellekään. Hoitajalle tai lääkärille en ole kertonut, pitäisi kyllä, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Kävin tänään elämäni ensimmäisessä työhaastattelussa. Tuntuu, että ryssin sen jännittämällä liikaa ja vastaamalla hölmösti. En edes tiedä haluanko töitä, mutta pakko mun on ainakin "näön vuoksi" hakea. Tekisi mieli sanoa kaikille, että mua on turha palkata, koska tuun kuitenkin oleen sairauslomalla ja poissa ja muutenkin paska. Mutta toistaiseksi oon näytellyt tervettä ja reipasta nuorta naista, joka jaksaa touhuta ja haluaa tehdä töitä. Mutta kun se ei ehkä ole ihan niinkään.

Mitähän vielä. Ahdistaa ihan niin kuin kaikkina muinakin päivinä, mutta sen maanaantaisen jälkeen ei ole tullut yhtä pahaa itkukohtausta. Mun tekisi mieli lukittautua huomiseksi neljän seinän sisään, unohtaa kaikki kurja ja vaan nukkua. Muutama tunti sitten otin 50 mg Ketipinoria saadakseni unen päästä kiinni, niin ei ahdistaisi ja nukuinkin pari tuntia oikein makoisasti, mutta ei ne lääkkeet niitä ongelmia poista... Mutta huomenna mun on pakko jaksaa taas olla iloinen ja aktiivinen. Onneksi asiaa auttaa ystäväni alkoholi.