all they see is scars

Moikka. Viikonloppuna kuulin hyvältä ystävältäni surullisia uutisia. Näin toisen ihmisen kädessä viiltelyjälkiä ja heti mun alkoi tehdä mieli itsekin viiltää. Eikä se tunne ole mennyt ohi. Haluaisin vain upottaa terän ihooni ja antaa veren valua. MÄ HALUAN. Mutta en voi. En jätä sitä tekemättä itseni takia, vaan muiden. Miehen, perheen, hoitajan... kaikkien, jotka kenties pettyisivät minuun, säikähtäisivät ja huolestuisivat.

Syömisenkään kanssa ei ole ollut kovin ongelmatonta. Ruoka on mulle jälleen kerran uhka, ja välttelen sitä viimeiseen pisaraan asti. Ravitsemusterapeuttikin taisi luovuttaa mun suhteen, kun antoi "miettimisaikaa" helmikuuhun asti. Silloin tapaamme uudelleen ja katsotaan, mitä tehdään. Haluaisin vain laihtua niihin samoihin mittoihin, joissa olin muutama vuosi sitten. Painoni on kuitenkin pysynyt niukasta ravinnosta huolimatta melko samana. Tiedän, että kehon mennessä säästöliekille, laihtumista ei tapahdu, mutta kyllä sen painon pitäisi vielä tässä vaiheessa pudota. Olisin varmasti kauniimpi, ihanampi ja onnellisempi ilman läskimakkaroita ja löllyviä reisiä. Mua oikeasti oksettaa katsella itseäni alasti - oon niin kamalan näköinen.

Hoitajani sanoi tänään, että "pakota ne viiltelyajatukset pois". Ihan kuin se tapahtuisi noin vain ja ykskaks. Miten voin olla ajattelematta asiaa, joka on vallannut mun koko mielen? Mun on PAKKO päästä viiltelemään. Ihan pakko, muuten en saa mielenrauhaa. Ei mua auta tässä tilanteessa enää mikään muu...