18.3.2016

my tired heart is beating so slow

Tänään olin lääkärin vastaanotolla ja siellä oli mun yllätyksekseni myös mun sosiaalityöntekijä. Juteltiin vähän tulevaisuudensuunnitelmista ja taloudellisesta pärjäämisestä. Käynnin lopuksi lääkäri totesi "hyvää jatkoa", mikä sai mut tajuamaan, että totta tosiaan tässä ollaan nyt isojen muutoksien äärellä. Olen yhtäaikaa peloissani ja innoissani muutosta. Se on aivan uuden elämän alku, mutta samalla yhden ajanjakson loppu. Olen koko ikäni asunut samalla paikkakunnalla, tottunut olemaan täällä. Mutta nyt kaikki muuttuu. Musta tulee kaupunkilainen. Siellä kaikki on varmaan paljon vaikeampaa ja monimutkaisempaa, kuin pienellä paikkakunnalla. Mutta enköhän mä siihenkin aikanaan totu.

Äsken raivasin vaatekaappia ja heittelin rankalla kädellä vaatteita ja muuta roinaa kirppari- ja roskissäkkeihin. Löysin vaikka mitä mielenkiintoista vanhasta elämästäni. Valokuvia, kortteja, päiväkirjoja, muistoja. Tuntuu jotenkin erityisen haikealta päästää irti vanhasta omasta huoneesta. Tuntuu pahalta "hyvästellä" koti, vaikka en mä täällä ole yli puoleen vuoteen asunutkaan muuten kuin päivän viikossa tai parissa. Tuntuu, kuin joku osa musta kuolisi. Se pieni lapsi, joka on saanut elää turvallisessa kodissa koko pienen ikänsä muuttaa nyt omaan kotiin. Vaikka olen haaveillut muutosta jo pidemmän aikaa, tuntuu tää nyt konkretisoituessaan niin pelottavalta ja suurelta.

Mutta olenhan mä helvetti soikoon muuttanut ulkomaillekin hetkeksi. Olen asunut täysin vieraassa maassa ja vieraassa kaupungissa, vaikkakin lyhyen aikaa. Uskon oppineeni siltä "matkalta" jotain hyvin tärkeää ja mittaamattoman arvokasta. Nämä opitut asiat varmasti puskevat pintaan, kun pitää alkaa pyörittää omaa kotia ja pitää itsestään kunnolla huolta.

Tällaisia ajatuksia tänään. Huomenna palaan miehen luo, enkä malttaisi odottaa sitä. Ei olla nyt nähty kunnolla pariin päivään ja ikävä alkaa olla kova. Tai ehkä se on enemmänkin sellaista haikeaa kaipausta. Onko niillä eroa? En tiedä, mutta nyt on mun aika mennä nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti