Mulla on kyllä kesäksi suunnitelmia - ulkomaanmatka ja kaikkea - mutta silti musta tuntuu, että tästä(kin) kesästä tulee paska. Viime kesänä nukuin joka yö varmaan lähemmäs 12 tuntia koittaessani minimoida valveillaoloaikaa. Mulla ei oikein ollut mitään tekemistä, eikä kavereita keiden kanssa olla. En näe mitään syytä, miksi tästäkään kesästä tulisi poikkeus.
Poikkeuksena viime kesään, mulla on poikaystävistä parhain, jonka kanssa voisin tietysti viettää aikaa. Harmi vain, että asumme parin tunnin ajomatkan päässä toisistamme ja pojalla on harrastuksensa takia hyvin kiireinen aikataulu. Miksei mulla ole ketään kaveria, jota voisi spontaanisti pyytää rannalle tai kaupungille? Kaikilla on jotain; töitä, muita kavereita tai he ovat jossain kaukana.
Luultavasti elämäni jatkuu aika samanlaisena, kuin nyt. Käyn avohoidossa muutaman kerran viikossa ja tapaan siellä muita ihmisiä. Mutta ei ne mun kavereita ole. Koska ja miten ihmeessä tästä saatanan oravanpyörästä pääsee eroon? Koska mun elämä muuttuu, tapahtuu se kaikkien hoitajien toitottama "hyvä asia", joka muuttaisi kaiken? No ei vittu koskaan. En koskaan varmaan elä elämää, johon olisin tyytyväinen. Tai sitten mulla vaan on rima liian korkealla ja pitäisi vaan tyytyä siihen mitä on - paskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti