Ylläoleva kuva kertoo aika paljon mun viimeaikaisista fiiliksistä. Muutos on nyt hyvä juttu. Aiemmin vihasin muutosta, halusin kaiken pysyvän samanlaisena. Nyt kuitenkin tajusin, että on tylsää olla aina vaan se masentunut ja itsetuhoinen, kun voin olla iloinen ja nauttia elämästä. Tiedän, se ei aina ole valintakysymys, mutta nyt kun oon kerrankin onnistunut saavuttamaan tän olotilan, aion pitää siitä kiinni. Ainakin toivon niin.

En voi väittää, että olisin selättänyt masennuksen täysin, koska vieläkin mun ajatukset tuppaa olemaan aika negatiivisia. Mun täytyy pinnistellä ja ponnistella, että voin kääntää ne positiivisemmiksi. Iloisuus ja "onnellisuus" ei siis ole mitään automaatioita vaan vaatii työtä. Mulla on sellainen mielikuva, että sitten kun oon parantunut, ne asiat tulevat vähän enemmän itsestään. Mutta ainakin toistaiseksi suunta on ylöspäin. (Ja tähän loppuun vielä masentunut minä sanoisi: "Seuraavaa romahdusta odotellessa.")

nyt tai ei koskaan

Mitä ihmettä on tapahtunut. Mä oon ihan eri ihminen kuin pari viikkoa sitten. Olin viikon lomalla ja sen jälkeen kaikki muuttui. Kotiin paluu oli hankalaa joo, mutta viimeksi kun tulin matkalta kotiin, masennuin pahemmin kuin koskaan, eikä nyt ollut tilanne läheskään sellainen. Päätin aloittaa alusta. Kirjaimellisesti raivasin kaiken paskan pois mun elämästä ja päätin, että en enää katso taakseni.

Vaikka nyt oonkin yksin, tajusin että mulla on mahtavia ystäviä, joiden kanssa olenkin viettänyt aika paljon aikaa. Tajusin, että mulla on mahdollisuus tehdä ihan mitä tahansa, ilman että kukaan tai mikään sanoo etten mä pysty. Ennen se olin minä, joka sanoi etten pysty, mutta nyt näytän keskaria sille ihmiselle ja päätän pystyä.

Mulla on aina ollut yksi haave. Haave, jonka toteuttamisen aloitin toissa päivänä. Se on ihan mahtavaa ja kerron siitä ehkä myöhemmin lisää. Mutta niin, nyt mulla todellakin on toivoa tulevasta ja haluaisin vaan unohtaa, että oon koskaan ollutkaan masentunut. Paskat siitä. Mä haluan parantua.