Nyt mun kurkussa tuntuu palan tunne ja sattuu, koska vahingossa raapaisin kynnellä kurkunpäätä. Syljen vieläkin verta. Silti mulla on helpottuneempi olo. Karkkipussi yöpöydällä houkuttelee, mutta tiedän, että oksentaisin vain senkin kaiken pois. Jääkaapissa viinirypäleitä, mutta nekin päätyisivät viemäriin.
Muistan ajat, kun oksensin useasti päivässä. En tajua kuinka pystyin kotona, vanhempieni silmien alla, sen tekemään. Nyt mulla on vain miehen valvova katse, mutta tein sen silti. Pelottaa, että hän pettyy, suuttuu tai pahimmassa tapauksessa pistää koko suhteen poikki, jos tämä jatkuu tai menee pidemmälle. Mutta se olen vain mä ja syömishäiriö, eikä se liity häneen millään tavalla. Mua pelottaa, että muut saa tietää. On ihmisiä, keille olen sen suoraan kertonut, mutta vain harvoille ja valituille - heille, ketkä sen ymmärtävät.
Kuulun yhteen Whatsapp-ryhmään, jossa on monta muutakin tyttöä, jotka kärsivät samasta ongelmasta kuin minä. Heille en kerro oksenteluistani, koska en halua heidän saavan sitä ajatusta, että se olisi millään tavalla okei. Yhtenä päivänä he kävivät siellä keskustelua aiheesta ja kertoivat, kuinka tekisi mieli ahmia ja oksentaa, ja millä tavalla he sen tekevät. Mulle tuli heti sellainen olo, että keskustelu ei nyt mene ihan oikeille raiteille. Siitä mun oksenteluinto oikeastaan sai uuden buustin. Mutta en mä silti halua kertoa heille (varsinkaan muutamalle siellä), että mä muuten juuri oksensin päivän ruoat ja vähän päälle. He ovat vielä niin alussa koko hommassa, että se on vielä "kivaa" ja "hallinnassa". Niinhän te luulette. Siitä on glamour kaukana, kun se ottaakin itsestä ylivallan, eikä sitä pysty enää kontrolloimaan. Kun oksentaa silloinkin, kun ei haluaisi.
Mua myös ärsyttää, kuinka eräs heistä puhuu syömishäiriöstään KAIKILLE somessa. No, kerronhan minäkin täällä, mutta en Facebookissa ja Instagramissa omalla nimellä ja naamalla. Haluaisin, että tämä olisi minun yksinoikeuteni. Tuntuu, kuin mun ongelmat ja sairaudet olisivatkin yhtäkkiä jonkun toisen. Ihan kuin heillä olisi oikeus kertoa, miltä tuntuu olla syömishäiriöinen ja masentunut. Todella outoa ajatus, mutta se on mulle totta. Mun tekisi mieli huutaa heille päin näköä, että he eivät tiedä siitä helvetistä mitään, joten pitäkööt turpansa kiinni.
